Tervetuloa perhe/lapsikuvaukseen. Alla näette kaksi esimerkki kuvauskohdetta kesän perhekuvaukseen.


Alla oleva paikka on Itä-Helsingissä maagisen kauniilla uimarannalla, jossa auringon laskiessa taivas näyttää upealta ja pääsette viettämään upean illan perheesi kanssa leikkien ja veteen kahlaten. Kuvaus on kesällä on noin klo 20.30 siksi olenkin suositellut perheille ylimääräisiä päiväunia ja eväitä päivän mittaan. Kuvaus itsessään elämys joten lapset jaksavat hyvin illan kun saa temmeltää ja tutkia maailmaa vanhempien rakastavassa seurassa. Mikäli ulkona ei olisi pouta sää vaan pilvinen taivas toteutetaan kuvaus silti, sillä kuviin pilvistä tulee maalausmainen tunnelma, jota rakastan!

Puutarha kuvaus


Mikäli teistä tuntuu että ranta kohteena on ihana mutta kaipaatte enemmän vihreää kuviin ja aikaisempaa kuvaus aikaa, olen valinnut tähän tarkoitukseen toisen kuvauspaikan jolloin kuvaus voidaan aloittaa jo ennen auringonlaskua. Kyseessä on oman talvipuutarha, jossa kuvat kukkivat toukokuussa mutta läpi kesän miljöö on ihana, vaikka kukinta olisi loppunut.

Kuvien toimitus


Kuvat toimitetaan kevyesti muokattuna max 14 päivää kuvauksen jälkeen kuvagalleriaan josta asiakas käy valitsemassa kuvat. Valitut kuvat toimitetaan max 14 vrk valinnan jälkeen. Kuvat toimitetaan viimesteltyinä nettigalleriaan täysikokoisina 300 dpi JPG-kuvina. Kuviin teillä on täydet käyttöoikeudet. Jakaessanne kuvia sosiaalisessa mediassa toivon että kuvaajan nimi mainitaan. Kuvia ei saa luovuttaa kolmansille osapuolille, eikä niistä saa hyötyä taloudellisesti tai välillisesti.

Kuvaaja saa käyttää kuvianne sosiaalisen median kanavissa tai nettisivuillaan vain jos on saanut asiakkaalta julkaisu oikeuden.


Jos sinulle tuli jotain kysyttävää mieleen tai haluat lähettää inspiraatiokuvasi niin voit laittaa sen tämän lomakkeen kautta!

Nähdään pian kuvauksissa!